13. elokuuta 2014

"Hirvee myötä häpeä kirjoittajan puolesta" – nyt puhuvat Zepukan lukijat!

Poika saunoo: Zepukan miehistö juhlistaa puolta miljoonaa kävijää.
Sininen zeppeliini mitautti männä viikolla puolen miljoonan kävijän haamurajan. Zepukan miehistö kiittää teitä, arvoisa some-loafer-kansa, sillä suurin osa blogin liikenteestä on tullut Internetin kautta.

Juhlan kunniaksi keräsimme postilaatikkoomme tulleita sähköisiä lukijakirjeitä. Zeppeliini julkaisee aina kaikki saamansa palautteet, kunhan ne eivät sisällä rasismia, Kaija Koon musiikkia tai turkulaisuuden pilkkaa.

Kaikki alla olevat kommentit ovat siis autenttisia, mutta me Sinisessä zeppeliinissä emme ole ihan varmoja, ovatko niiden lähettäjät tosihenkilöitä. Parin vuoden aikana erityisiä intohimoja some-kansassa ovat herättäneet muun muassa Cheek (kuka muu muka?), suomen kieli, räikeät asiavirheet sekä Star Wars -elokuvasarjan julkaisuajankohta.

Niinpä vielä erityisen lämmin haifaivi kaikille teille kommentoijille, lähettäkää lisää! Syksyllä luvassa Internet-kirjoituksia muun muassa koiranomistajista, pienten lasten äideistä, Israelista, läskistä sekä värianalyysi kohudosentille. Lisäksi blogissa aloittaa Nimimerkki "Panostajan vaimo" joka blogaa life-styleen liittyvistä aiheista.

teidän, SZ:n miehistö
..................


Lukijapalautteita vuosien varrelta:


"Enpä näillä avuilla itseäni ehkä verbaalikoksi tituleeraisi."

"Mutta eikös kortonki taivu kuin kartonki > kortonki, kortongin."

"Samaa paskaa, eri paketti."

"Oletko entinen imatralainen?"

"Teksti oli ihan täyttä paskaa ja olevinaan niin hauskaa. Hirvee myötä häpeä kirjoittajan puolesta."
"Huomaa, että kirjoittaja ei juuri tunne niin sanottua nykynuorisoa kovin hyvin."

"Konemusiikin kohfalla sait todella suuret vihat niskoillesi."

"VOI TÄTÄ SUOMEN JUMALATTOMUUTTA! EI VOI MUUTA SANOA! NÄÄTTE KOHTA MIHIN SE JOHTAA MERKKEJÄ ON!

"Mun huumorin raja menee kyllä tossa palestiinalaisorpojen syömisessä. Joku taso voisi kuitenkin olla satiiritekstilläkin."

"Vahva myötähäpeän tunne valtasi minut näin jouluna."

"Pertti Pasanen oli melkein juristi."

"Eikö voisi koettaa löytää muitakin tapoja olla ruudussa kuin olla homona ruudussa?"

"Hevon paskaa!"

"Nyt sitten joku roti tähän hommaa oikiasti, minä vitun jumalana kaikkien ihmisten pitää pitää cheekkiä? tekö jumalauta haluatte samallaista paskaa suomeen kun ulkomailla justin biiberistä ja ne fanit, ei jumalauta...ja ole mitä olet mieltä mutta cheekki likaa tämän genren kokonaan, ei se nyt saatana ole mitään räppiä kun PUHASTA POP VITUN MUSIIKKIA, räpit on ihan erikseen, kirjoittaja taitaakin olla sitten joku 14v wnb cheek ja ei ole tietoinenkaan suomiräpin kulta ajasta, vai tuoko ritarikunta mieleesi yhtään mitään?"

"Aidon lievestuorelaisen mieltä lämmittää."

"Nämä teesit on kirjoittanut ihminen, joka ei tiedä kasvatustieteestä mitään tai koulun arkipäivästä."

"En löydä mitään hauskaa muiden pilkkaamisesta."

"Ihan hyviä kirjoituksia, mutta Kun Suomi putos puusta on järkyttävän paska levy."

"Dresden tuhottiin vasta 1945."

"Ainakin kaxi (2!) kielioppivirhettä löysin!"

"Ihan hyvä, mutta valtiotieteilijällä tarkoitetaan yleensä valtiotieteen maisteria, joita valmistuu Helsingistä ja Turusta. Muualla nämä ovat yhteiskuntatieteiden maistereita."

"Älä nyt zeppeliini oo noin tosikko."

"Miksi seksistiset stereotypiat? Mikä pahempaa kuvituksenne trivialisoi seksuaalista häirintää. Ei naurata."

"Tämä vitsikäs blogaus on ilmoitettu eteenpäin."

"Heterovihaa..."

"Kaipaisin selvitystä millä perusteella a) pistät Presidenttimme tuohon järjestykseen ja b) miten ikinä voit verrata Kekkosta johonkin tsiikkiin?? häpeä sanon minä."

"Saksaksi pöllämystynyt voisi olla ainakin joissakin tilanteissa dumm aus der Wäsche gucken."

"Missä vitussa on nappi mistä voi liittyä lukijaksi!?"

"idiootti apina"

"Sarkasmi on vaikea laji. Kepeähköä egorunkkaamista kylläkin."

"Asiallinne teksti, mutta Fiatilla ei ole mallia nimeltä Toledo. Toledo on Seatin malli."

"Reivaus ei ole myöskään kurssin korjaamista. Reivaus on purjeiden vähentämistä tarkoituksella hidastaa vauhtia."

"No täähän oli kaikinpuolin paska mukahauska teksti."

"Imperiumin vastaiskun ensi-ilta oli 21.3.1980."

"Joo tää oli kyl huonoin blogikirjoitus mitä olen vähään aikaan lukenut."

2 kommenttia:

  1. Lukijapalautteesi on kyllä ihan paskaa.

    VastaaPoista
  2. Vahva myötä häpeä valtasi minut näin perjantaina.

    VastaaPoista