16. maaliskuuta 2015

Sinisessä zeppeliinissä ehkä meneillään palatsivallankumous

Huhumylly Sinisen zeppeliinin kadonneen pääblogistin ympärillä pyörii hurjana.

Pääblogisti Zepukkaa ei ole nähty blogosfäärissä sitten maaliskuun alun, jolloin hänestä saatiin epätarkka selfie Wiklundin tavaratalon juustotiskillä sveitsiläinen Gruyère-juusto kourassaan.

Ensin Zepukka perui kiistakirjoituksen, jossa hänen piti kertoa Naantalin liittämisestä Turkuun. Naantalissa on lähikuukausina nähty tunnistamattomia pieniä vihreitä miehiä, jotka sittemmin paljastuivat Varsinais-Suomen vihreiden pienikokoisiksi miehiksi.

Toden teolla spekulaatiot käynnistyivät, kun Zepukka lykkäsi viime lauantaiksi aiottua vierailuaan Nättinummelle, jossa hänen oli määrä pitää kokous isämmaallisten tahojen kanssa.

Asiantuntijapiireissä pelätään, että Sinisessä zeppeliinissä voi olla käynnissä ulospäin näkymätön palatsivallankumous. Palatsivallankumouksella tarkoitetaan kapinaa, joka tehdään siisteissä vaatteissa huoneenlämmössä.

Kansainvälisen plokitiikan asiantuntija Twerkka Raivo Jyväskylän yliopiston someilmiöiden tutkimuksen laitokselta pitää täysin mahdollisena, että Zepukkaa ollaan sysäämässä pois Remingtoniltaan.

"Zepukka on esiintynyt suomalaisessa mediailmatilassa tavallisesti vähintään kahdella blogauksella viikossa, joten pitkä tauko herätti huolen Zepukan kirjoittamisen tilasta", Raivo sanoo.

Tähän viittaisivat myös useat pienet vihjeet Zepukan viime aikaisissa teksteissä. Yhtäältä lukuisat ongelmat lauserakenteissa että, toisaalta yhdyssanavirheet hänen toimestaan. Zepukan blogin on myös väitetty jo pitkään kärsineen kirjoittajan blokista. Kovimpien ateljeekriitikoiden mukaan "Sinisen zeppeliinin aika on kerta kaikkiaan ohi".

"Kyllä itse näkisin väistämättä näin. Blogillahan on paljon vihamiehiä nälkä-Suomessa ja maisteripiirien ulkopuolella", Raivo muistuttaa.

Raivon mukaan varmin merkki tapahtuneesta vallanvaihdosta Sinisessä zeppeliinissä ovat tulevat blogiaiheet, mikäli niitä enää tulee. Sisustus, ruokakuvat ja oikeinkirjoitus tulevat olemaan uuden maltillisemman ja suositumman Sinisen zeppeliinin tunnusmerkkejä.
........................

Asiantuntijapiirien näkemyksistä huolimatta Sinisen zeppeliini kannatus Twitter-kansan keskuudessa on yhä yli 130 prosenttia. Virhemarginaalia ei ole.

Sinisen zeppeliinin kanslian tiedottaja Jyri Potemkin-Kulisch on vähäsanainen, mutta vakuuttaa Jääkaappimagneettimedialle antamassaan lyhyessä haastattelussa, että "Zepukan mielestä kirjoittaminen on kivaa ja kotiasiat on kunnossa".

Potemkin-Kulischin ensi viikon perjantaina antama haastattelu eteni seuraavasti:

Hannu Karpon näköinen toimittaja: Halusimme kysyä teiltä, onko Zepukalla tänään klassinen skumppakollegio? Jos on, niin monelta?

Potemkin-Kulisch: Zepukan skumppahommista pitää kysyä Zepukalta.

Hannu Karpon näköinen toimittaja: Olettaisimme, että siellä olisi Zepukka mukana...

Potemkin-Kulisch: Kuka olettaa? Yleensä on mukana, joo. Tänä perjantaina ei ole, ei kuulu hänen suunnitelmiinsa.

Hannu Karpon näköinen toimittaja: Whatsappissa jo kirjoitetaan, että siellä pitäisi olla myös Zepukan. Mutta meitä kaikkia huolestuttaa hänen kirjoittamisensa... olemme huolissamme.

Potemkin-Kulisch: Ei tarvitse olla huolissaan, kaikki on hyvin.

Hannu Karpon näköinen toimittaja: Mitä aiheita Zepukalla on suunniteltuna lähiaikoina? Milloin näemme hänet edes vaikkapa Redditissä?

Potemkin-Kulisch: Ei, asia on niin, katsokaas, hänellä on jatkuvasti blogauksia. Hänellä on jatkuvasti blogauksia, mutta kaikki blogaukset eivät ole julkisia. Päiväjärjestys on nyt erittäin hektinen, liittyy TPS:n kriisin ilmiöihin jne. Nyt kommunikoidaan jatkuvasti hallituksen ja pankkisektorin kanssa. Tähän menee luonnollisesti erittäin paljon aikaa. Siksi nuo kaikki ovat, tiedättekös... harha-ajatuksia.

Hannu Karpon näköinen toimittaja: No joo, on vain niin paljon huhuja - me olemme huolissamme, kansa on huolissaan, äitikin on. Sinisen zeppeliinin vuoksi.

Potemkin-Kulisch: Joo, ei tarvitse olla huolissaan. Kaikki on hyvin.

Hannu Karpon näköinen toimittaja: Eli hän on terve ja kirjoittaa?

Potemkin-Kulisch: Absoluuttisesti.

Hannu Karpon näköinen toimittaja: Kädenpuristus on vahva?

Potemkin-Kulisch: Murtaa käden.

Hannu Karpon näköinen toimittaja: Työskenteleekö hän uusien blogausten parissa?

Potemkin-Kulisch: Aktiivisesti.


PÄIVITYS: Sinisen zeppeliinin odotetaan tänään ilmestyvän julkisuuteen omalla Facebook-kanavallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti