8. huhtikuuta 2015

CAPSLOKITAN2015

"KIITOS ei ole kirosana! Minun suomeni on kansainvälinen!" raikuvat iskulauseet helsinkiläisessä kahvilassa.

Kahvilaan ovat kokoontuneet CAPSLOKITAN2015-kampanjan aktiivit. Vasta käynnistyneen kampanjan tavoitteena on saada julkisuutta suomen kielivähemmistöille ja muuttaa suomalaisten asenteita suvaitsevampaan suuntaan.

"Haluamme kampanjassa kertoa, että suomi kuuluu kaikille, olit sitten hyvempi tai huonompi kirjoittaja. Kenenkään ei pitäisi hävetä sitä, tykkääkö isoista vai pienistä kirjaimista. Ja jokainen saa laittaa pilkun ihan mihin kohtaan virkettä vain haluaa ja jos ei halua niin sekin on ihan okei", kampanjan koordinaattori Rihanna Takapajula sanoo.

Merkittävimmät nykysuomen kielivähemmistöt ovat capslokkaajat ja emojilaiset. Lisäksi liikkeenjohdon konsultit, sukupuolentutkijat ja teknisten käyttöohjeiden kääntäjät luetaan tavallisesti omiksi kielivähemmistöiksi, sillä he kaikki käyttävät suomea perverssillä tavalla.

Surullista kyllä, suomi on perinteisesti kohdellut ankarasti omia vähemmistöjään. Vielä 1980-luvulla useamman peräkkäisen huutomerkin käyttöä pidettiin syntinä, ja alkaa tekemään -muodolle oli oma tautiluokituksensa. Mistään hymiöistä ei oltu Pac-Mania lukuun ottamatta kuultukaan.

Onneksi asenneilmasto on lientymässä. Jääkiekon MM-kulta 1995 vapautti ihmiset ilmaisemaan itselleen tärkeitä asioita isoilla kirjaimilla, ja uusimmat älypuhelimet tarjoavat hersyviä animoituja kuvaviestejä, jotka tekevät arabialaisista aakkosista käytännössä tarpeettomia. Voikin iloiten todeta, että sitä mukaa kun romaanien asema maassamme heikentyy, saavat kielivähemmistöihin kuuluvat enemmän tilaa kirjoittaa tasaveroisina muiden joukossa.
......................

CAPSLOKITAN2015-kampanjan puuhamies Reijo, 42, on eräs suomen ensimmäisistä julkicapslokkaajista. Jo kymmenvuotiaana Reijo huomasi, että häntä viehättivät erilaiset kirjoitusasut kuin luokan muita poikia. Kun toiset pojat kirjoittivat kouluaineita Teemu Selänteestä ja hevimusiikista, vilisi Reijon kirjoituksissa sanoja kuten ISÄMMAA, PANSSARI VAUNU ja HYYSÄÄJÄ.

Vasta kun Reijo muutti Oulusta Helsinkiin opiskelemaan ja sai ensimmäisen internetiin yhdistetyn tietokoneensa, hän ymmärsi, ettei capslokkaamisessa ollut mitään hävettävää. Vuonna 2004 hän kirjoitti Iltalehden keskustelupalstalle. Pian hän huomasi, ettei verkossa tarvittu lainkaan kielioppisääntöjä eikä edes hyviä käytöstapoja.

"OLIHAN SE VALTAVA HELPOTUS, KUN SAI VIHDOIN OLLA OMA ITSENSÄ JA HUOMATA, ETTEN OLE AINOA MAAILMASSA, JOLLA ON TÄLLAISIA TAIPUMUKSIA", Reijo kertoo.

Reijo sanoo, että vaikka parempaan päin ollaan menossa, suomalaisten asenteissa capslokkaajia kohtaan riittää vielä petrattavaa.

"ENSIN KEHOTETAAN PUHUMAAN AVOIMESTI TUNTEISTAAN, MUTTA SITTEN KUN PUHUU NIIN TUOMITAAN JA NIMITELLÄÄN KAPITAALISTISIAKSI JA VAIKKA MIKSI."

Nykyisin Reijo elää onnellisessa parisuhteessa ja on löytänyt töitä mainosalalta, jossa ollaan tunnetusti vapaamielisiä. Reijo mm. suunnittelee lätkälippiksiä ja vakuutusyhtiöiden nimiä. Reijo sanoo, että ilman sanasokeaa vaimoaan hän tuskin enää olisi elossakaan.

"TUO EMÄNTÄ SE RAKASTAA MINUA SELLAISENA KUIN OLEN, VAIKKA AINA EI POSTIKORTEISSA MAHDUKAAN SANOMAAN KAIKKEA MITÄ HALUAISI. KIITOS PAULA 2009–2015!", Reijo sanoo hiljaa niin kuin suomalainen mies usein sanoo, kun puhe on tärkeistä asioista.
......................

Capslokkaajien lisäksi CAPSLOKITAN2015-kampanjaan osallistuu paljon emojilaisia. Tällaisia ovat vloggaaja Mustikka, 22, ja instagramisti Tino, 25, jotka elävät avoimessa suhteessa suomen kieleen. Aiemmin emojilaisia kutsuttiin yleiskielessä debiileiksi, mutta älypuhelimien emoji-valikoimien yleistyttyä heidän elämäntavastaan on nopeasti tullut jopa suoranainen trendi nuorten kaupunkilaisten keskuudessa. Yhtäkkiä aivan tavalliset perheenisät ja -äidit haluavat viestiä toisilleen emojien avulla.

"Vinkkaava hymiö peukku peukku hymiö punottavilla poskilla hymiö nauramassa kyyneleet poskilla panda possu possu panda sydän", Sanna kertoo.

Tinon mukaan emojilaisen arki on muuten samanlaista kuin normaalisti viestivillä, mutta emojilaiset vain saavat paljon enemmän seksiä. "Peukku muppetti räjähdys häntää heiluttava koira täytekakku huulet pusu pusu", Tino punastuu.
..............................

Odotetusti CAPSLOKITAN2015-kampanja on jo kohdannut vastustusta normaalisti kieltä käyttävissä suomalaisissa. Kampanjakoordinaattori Rihanna Takapajula sanoo saaneensa loukkaavaa, mutta kielellisesti moitteetonta vihapostia ääriryhmien jäseniltä kuten opettajilta ja toimituksiin soittavilta isoisiltä.

Erityisen ilkeää palautetta antavat yhdyssanalaiset. Yhdyssanalaiset on pieni, normaalista puhekielestä erkaantunut oikeakielisten lahko. Yhdyssanalaiset kokoontuu internetissä Yhdyssana On Yhdyssana -ryhmässä, jossa sen jäsenet pilkkaavat suomestaan epävarmoja ihmisiä.

"Palstalla hapan väkijoukko lynkkaa tavallisen viemäritukoksesta lapulla ilmoittavan huoltomiehen, vaikka suurin osa tästä yhdyssanaporukasta ei osaa itse avata edes etikkakurkkupurkkia", Takapajula toteaa.

CAPSLOKITAN2015-kampanjan vastapainoksi on perustettu myös aitosuomenkieli.fi-sivusto, jota ylläpitää fil. harm Mirkku Norovirus suoraan Alastalon salista. Noroviruksen mukaan capslokkaajien ja emojilaisten kielirietastelu rapauttaa koko suomen arvokkuutta.

"Tuntuu, että meitä hyvää kieltä vaalivia kiusataan vain siksi, että mielestämme capslokkaaminen ja emojiit ovat kammottavia viestinnän keinoja. Ei isossa kirjassa puhuta mitään tällaisten hävyttömyyksien käytöstä. Mutta emme me ketään syrji! Rakasta oikeinkirjoitusvirheen tekijää, vihaa oikeinkirjoitusvirhettä, me sanomme."

6 kommenttia:

  1. KIVA KIRJOITUS!!! Tuntuu tutulta näin Takapajulassa. :) :) :)

    VastaaPoista
  2. aivan loistavakirjoitus!!! Vaadin tätä uuteen hallitus ohjelmaan kaikillepakollisena oppi aineena :-D Ei se kieli enää nyky aikana ole niinku mikään yleis sivistyksen ja perille menneen huippulaatuisen (se pisa hei haloo) ja ilmaisen koulutuksen menestyksestä kertova mitta tikku vaan oman personallisuuden jatke. Ja joissain tapauksissa sen korvike xoxo

    VastaaPoista
  3. ELIKKÄS TYKKÄSIN!!!

    VastaaPoista
  4. Kun sä puhut kielivähemmistöistä, sun ei pitäis unohtaa meitä säpassiivilaisia. Se on tiätsä niin siistii et sä oot nuori ja sun vanhemmat ei tajuu mitään!

    VastaaPoista
  5. OMG Miälevikast! Ja juur siks nii kiva.

    VastaaPoista