Pimeä talvi saa Yön ritarin vakavaksi. |
Nolanin Batman-trilogiaa voikin aivan yhtä hyvin kuvata sanoilla "eeppinen, synkkä ja koskettava" kuin "pöhöttynyt, meluisa ja muodoton". Ymmärrän molempia näkökantoja.
Monien makuun Nolanin Batman-filmit ovatkin turhan tosikkomaisia. Heidän terveen Batman-suhteensa on pilannut 1960-luvun tv-sarja, jossa pömppömahainen Batman (Adam West) ja Ihmepoika (Burt Ward) seikkailivat ihonmyötäisissä sukkahousuissa. Sarja on hyväntuulisessa camp-hengessä aidosti hauska. Sarjakuvapiirtäjä Bob Kanen jo 1930-luvulla keksimä rikoksentorjuja taipuu niin hippihöyryiseksi trippailuksi kuin synkkämieliseksi taruksi kajahtaneesta miljonääristä.
Alun perin sarjakuva oli julmanpuoleinen, ja esimerkiksi Yön ritarissa Batmanin arkkivihollista Jokeria näytellyt Heath Ledger haki hahmonsa ääriviivat aivan ensimmäisistä sarjakuvista. Nolan siis sekä uudisti Batmanin että palasi aineiston alkulähteille trilogiassaan. Menestys tarkoitti samalla, että aivan liian moni sarjakuvafilmatisointi halutaan nyt tehdä "vakavaksi". Naamioidut miehet sukkahousuissa (tai nykyään pitäisi kai sanoa megginsseissä) kun ovat pohjimmiltaan hiukan höpsöjä.
.......
Nolanin Batmanit ovat kuin väritrilogia, järjestyksessä ruskea, sininen ja harmaa Batman.
Batman Begins on sävyltään maanläheisen ruskea ja kertoo Batmanin syntytarinan uudella tavalla. Batman begins on mielestäni trilogian kerronnaltaan sarjan näppärin ja sujuvin elokuva. Se keskittyy Bruce Waynen (Christian Bale) kasvutarinaa vanhempiensa surmaa surevasta nuoresta miehestä naamioituneeksi rikoksentorjujaksi.
Yön ritari on kylmänsininen, Michael Mannilta tyylinsä lainannut comic noir, lajityyppinsä ehdoton huippu. Se on sarjakuvafilmi ihmisille, jotka eivät edes pidä sarjakuvafilmeistä. Näen elokuvassa vaikutteita etenkin kahdesta klassikosta, Likaisesta Harrysta (1971) ja Heatista (1995). Yön ritari on trilogian magnus opus, se on kaikkea mitä supersankarielokuvalta voi vaatia. Se on aidosti jännittävä, tyylikäs, hauska, täynnä toimintaa, hienoja vimpaimia. Ja silti siinä on sydäntä ja luonnetta.
Ennen kaikkea Yön ritarissa on kunnon kelmi. Batman kohtaa vihdoin Jokerin, joka "haluaa vain nähdä maailman palavan". Tarut vaativat aina kunnon pahantekijän, mikä käsikirjoittajilta unohtuu aivan liian usein. Mitä olisi Star Wars ilman Darth Vaderia, Jurassic Park ilman tyrannosaurus rexiä tai Taru sormusten herrasta ilman .... no, sitä kummaa freudilaista liekehtivää "silmää"? Ledgerin Jokeri on niin mainio pahantekijä, että välillä sitä melkein haluaisi olla hänen puolellaan. Batman Begins ja Yön ritarin paluu kärsivät armotta siitä, ettei niissä Batmanille ole samanlaista vastustajaa kuin Jokeri.
.........
Yän ritarissa Nolanin Batman-saagan isot teemat ovat selvimmin ja mielenkiintoisimmalla tavalla esillä. En halua älyllistää liikaa suuren budjetin toimintaelokuvia, mutta usein ne (ehkä tahattomasti) kertovat jotain omasta ajastaan, jopa paremmin kuin niin sanotut vakavat elokuvat. Yön ritarin maailma on moraalisesti arveluttavan kylmä, jopa siellä täällä ihmisvihamielinen.
Batman muuttuu fasistiksi, ja Jokeri on anarkisti. Batmanista tulee itse itsensä nimittämä vartija, joka salakuuntelee kaikkien telekommunikaatioyhteyksiä ja pahoinpitelee heikompiaan kuin Yhdysvaltain hallitus ikään. Jokeri puolestaan räjäyttelee asioita ilmaan ja tappaa ihmisiä vain näyttääkseen kaiken perimmäisen järjettömyyden. Molemmat kaverit ovat omalla tavallaan sekaisin. Koko elokuvasarjan avainkohtauksessa ja yhdessä viime vuosien ylipäätään intensiivisimmistä ja älykkäimmistä toimintaelokuvakohtauksista Batman ja Jokeri kuvataan lähes yhtä vastenmielisiksi sosiopaateiksi:
Elokuvan rikolliset ovat pelkureita, ja poliisit moraalisesti häilyviä. Jopa Gotham Cityn tavalliset asukkaat kuvataan varsin epämiellyttäväksi väeksi. Ja tarinan ainoa varsinainen sankari Harvey Dent vajoaa murhamieheksi. Mitä useammin olen elokuvan nähnyt, sitä kiehtovammin se mielestäni kommentoi maailmanpolitiikkaa ja moraalikäsityksiämme, sekä elämää terrorismin, jatkuvan valvonnan ja nihilismin aikakaudella. Se kuvaa ihmiset sivistyksen valepuvussa, jonka alta paljastuu nopeasti itsekkäitä ja moraalittomia ajatuksia. Mutta kuten sanoin, en halua yliälyllistää toimintaelokuvaa.
........
Batman-trilogian päättävä Yön ritarin paluu on harmaasävyinen järkäle, Nolanin omin sanojen mukaan sotaelokuva. Se on lähes kolmetuntinen, pöhötaudista kärsivä seikkailuelokuva, ja samalla kolmesta elokuvasta "sarjakuvamaisin" ylilyövine juonenkäänteineen ja karikatyyrisine hahmoineen. Jo Yön ritarissa alkoivat näkyä Nolanin helmasynnit. Hänellä on paha tapa ahtaa elokuviinsa aivan liian paljon henkilöitä ja juonenkäänteitä ja osoittaa olevansa katsojaa nokkelampi tarinoitsija. Yön ritarin paluussa raivostuttaa eniten käsikirjoituksen lukemattomat aukot, jotka herpaannuttavat katsojan elokuvan taikapiiristä. Elokuva ei missään nimessä ole huono, se ei vain pärjää kahdelle ensimmäiselle osalla.
Elokuvan alkupuoli pysyy vielä hienosti kasassa, eikä muistuta juuri lainkaan supersankarielokuvaa. Vain Nolan saisi studiolta luvan tehdä Batman-elokuvan, jossa on näin vähän Batmania! Batmanin alter egosta Bruce Waynesta on tullut Howard Hughesia muistuttava erakoitunut ja kajahtanut miljonääri. Jos Hughesista joskus tehdään uusi elämäkertaelokuva, Bale sopisi rooliin paljon paremmin kuin pullaposkinen Leonardo DiCaprio, joka näytteli Hughesia The Aviator -elokuvassa. Erityismaininta täytyy antaa Anne Hathawaylle, joka näyttelee mahtavasti ja hauskasti Kissanaista. Hän on moraalisesti häilyväisen jalokivivarkaan roolissaan kuin rötöstelevä Audrey Hepburn. Söpö, pisteliäs ja petollinen.
Harmillisesti elokuvasarja loppuu Nolanille epätyypillisesti eli turhan selittävästi, eikä tehokkaasti kuten useimmat hänen filmeistään. Nolan kuuluu niihin ohjaajiin, jotka saavat minulta yleensä yhden tähden lisää viimeisten minuuttiensa takia. Nyt elokuva olisi pitänyt ehdottomasti lopettaa Michael Cainen ilmeeseen. Ne, jotka ovat elokuvan nähneet, tietävät mitä tarkoitan.
Elokuva-arvio: Christopher Nolan: Yön ritari -trilogia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti