Pössyttelevät Leijonat

Kiekkoleijona ja Poika lentokentällä.

On kaunis kevätilta toukokuussa 2011. Suomen jääkiekkomaajoukkue on hieman aiemmin lyönyt Ruotsin MM-finaalissa 6-1. Pääkaupunki täyttyy kymmenistä tuhansista juhlivista ihmisistä. Pasi Nurminen kompuroi lentokentällä. Pari nuorukaista kiipeää presidentinlinnan katonharjalle virtsaamaan. Harvahampainen maajoukkuepelaaja kahmaisee tasavallan presidentin syleilyynsä. Juti on kateissa. Ruotsin lippuja poltetaan. Miehet ovat nakusillaan suihkulähteessä. Nuorukainen maalaa väriliiduilla rintaansa Suomen lipun. Kaikkialla raikaa suomiräppi, tuo suomirockin finninaamainen pikkuveli. Mikko Koivulla on aurinkolasit, vaikka on jo ilta. Juti löytyy. Jutilla on nilkkatulehdus.

Niin, Poika saunoi. Maailmanmestaruudella oli osuutta asiaan.
......

Viime viikolla Urheilulehden noin yhden lähteen uutinen maajoukkuepelaajien kannabiskärystä nousi maan ykkösuutisaiheeksi. Jääkiekkopiireissä varmaan huokaistiin, että "tarvitsemmeko todella lisää huonoa julkisuutta?". Edelliskevään viinanhuuruiset MM-juhlat, kotikisojen lipunhintaskandaali ja syksyiset poliisitutkintaan asti päätyneet kaukaloväkivaltaisuudet ovat tahrineet lajin imagoa. Huumekohulta oltiin sentään vältytty, mitä nyt julkisuudessa oli kerran suhruinen valokuva eräästä kiekkoilijasta leivontahommissa moottoripyöräentusiastien kerhotiloissa.

Pössyttelevät Leijonat oli kuitenkin yhtä päihdeongelmaista pelaajaa isompi uutinen, varsinkin kun vaikutti, että kiekkojohtajat olivat salailleet asiaa. Seuraavana aamuna työpaikkojen kahvitunneilla jo veikattiin, ketkä MM-leijonista olivat tööttien antamisen sijaan ottaneet töötit.

Asiallisesti Leijonien kannabisjupakassa oli kyse myrskystä vesipiipussa. Kovia faktoja on ollut tarjolla niukalti. Ilmeisesti noin vuosi sitten kaksi pelaajaa poltti jossakin päin maailmaa jotakin kannabiksen tapaista ja jäi kiinni joukkueensa testeissä. Ehkä. Ketään ei näet saatu rys(s)än päältä kiinni, eikä millekään antidopingkomitealle saati viranomaiselle ollut tuolloin asiasta ilmoitettu. Kukaan ei ole ollut syytteessä, eikä ketään ole sakotettu. Ainakin minulle on edelleen epäselvää, oliko koko Urheilulehden uutinen pelkkä ankka.
........

Kunnon huumekohu Leijonien tötsyistä kuitenkin saatiin. Kannabiskäry onkin kiehtova yhdistelmä äärimmäistä sankaruutta (Leijonat) ja äärimmäistä konnuutta (huumehörhöt). Edellinen on siis sarkasmia. Tässä olisi ollut ihan aito tilaisuus keskustella vaikkapa a) suomalaisesta päihdepolitiikasta b) urheilun lieveilmiöistä c) alkoholin asemasta suomalaisessa urheilukulttuurissa.

Mitään tällaista ei kuitenkaan nähty, vain moraalista närkästystä ja "pelastakaa edes lapset!" -huutelua. Huumeista puhuminen näyttää saavan ihmiset yhtä sekaisin kuin huumeiden käyttö.

Ensimmäisenä huumepaniikkiin meni Jääkiekkoliitto. Kriisiviestinnän näkökulmasta Jääkiekkoliiton tiedotus onnistui kuin sokeiden darts-turnaus. Ensin puheenjohtaja Kalervo Kummola myönsi, että pelaajien antamissa näytteissä oli "kuulemma jotain näkynyt", puhuttiin "kaverien hölmöilystä", välillä näytteet olivatkin negatiivisia, sitten ei tiedetty enää mitään kunnes seuraavaksi kiellettiin koko asia. Kummola ehti vielä uhkailla Urheilulehteä oikeustoimilla, vaikka liiton tiedotteessa tästä vaiettiin. Tässä olisi ehkä ollut tarpeen se kuuluisa oman pelin rauhoittaminen.

Jörö Jukka Jalonen sentään pysyi tyynenä ja kertoi saaneensa tiedon maajoukkueringissä olevien pelaajien hassutankkauksesta jo ennen kisoja. Pelaajat olivat kolttosistaan huolimatta haluttu ja otettu mukaan leijonajoukkueeseen. Netissä päävalmentaja Jalonen saikin oitis lempinimen Jukka "kukka" Jalonen. Internetissä tunnettu urheilupromoottori valisti, että niin alkoholi kuin huumeet ovat yhtä lailla koukuttavia päihteitä. Sama kaveri tekee bisnestä urheiluvedonlyönnillä. Voi tätä moralismin määrää!

Hullunkurisimmalta tuntui jääkiekkofanien äänekäs kauhistelu pelaajien huumeiden käytöstä. Ensin vedellään hallilla kaksin käsin "märkää", koska pojat on poikia, mutta auta armias, jos joku päihtyykin muilla myrkyillä. En lämpene kieltämisen politiikalle, mutta eivät kokonaan päihteettömät urheilutapahtumat välttämättä olisi huono ajatus. Viinapirun asemaa urheilun liepeillä pidän vuosi vuodelta kummallisemmalta. Ei sinne mielestäni kyllä tarvita huumeitakaan. Hotdogien ja kahvin pitäisi riittää.

Ymmärrän toki osittain moraalisen paheksunnan kannabiskäryssä. Leijonat ovat nuorten esikuvia ja mikseivät aikuistenkin. Suomessa kyseiset pelaajat olisivat pössytellessään syyllistyneet huumausainerikokseen. Oliko tässä sitten pahin mahdollinen urheilun vaiettu lieveilmiö? Jään odottamaan, koska kuullaan urheilijoiden unilääkkeiden käytöstä tai kasvuhormonien tankkaamisesta Amerikan kesäleireillä.
.......

Veikkaan, että urheilijoiden huumekäryjä tulee pian lisää. 1990-luvun alkupuolella syntyneet suomalaiset kiekkoilijat edustanevat päihdepolitiikassaan erilaista linjaa kuin vanhan liiton "kossua ja cokista" miehet. Rokkikin on kuulemma jo vaihtunut räpiksi pukuhuoneissa. Seuraavaksi ne nuoret varmaan sanovat, että homous ja kasvissyönti on ihan ok ja naisille kuuluu sama palkka samasta työstä kuin miehille. Urheileva nuoriso on aina pilalla! Tosin jo urheilulegenda Tahko Pihkala sanaili, että ”on parempi, että pojat urheilee ja ryyppää, kuin pelkästään ryyppää.”

Hauska mutta osuva sivujuonne oli, että Yleisradion Ajankohtainen Kakkonen ehti samana iltana varoittaa Suomen kansaa reggae-musiikista, "joka villitsee nuorisoa". (Laiskanpulskea reggae-musiikki ei voi kyllä villitä yhtään ketään.) Olisikohan Tohlopin pitänyt varoittaa, että viaton pipolätkä saattaa johtaa myssylätkään? Huolestuneille vanhemmille tiedoksi, että streitimmät (=päihteettömimmät) alakulttuurit taitavat löytyä juuri näiden uusien musiikkityylien piiristä. Jumala seivaa doupeimmat.
........

Mitäkö koko höpsöstä Leijonien kannabiskärystä sitten jäi mieleen? Ainakin se, että tämän hetken suomalaisessa urheiluelämässä on kaksi kuningasta: Kuningas Litmanen ja kuningas alkoholi. Ja jälkimmäisen vahva asema tuntuu tätä kannabiskäryä vasten entistäkin erikoisemmalta. Nilkkatulehdukset ovat kuitenkin tilastollisesti tämän maan todellinen kansantauti.

Ja ehkei kahden kannabiskäryn takia kannata vielä muuttaa vuoden 2012 kotikisojen mainostunnaria "Leijonaa mä metsästän" muotoon "Lohikäärmettä mä metsästän". Tosin taisteltiinhan sitä talvisodassa pervitiinin voimalla.


JK. Tätä kirjoittaessa suomalainen viisinkertainen olympiamitalisti ja nelinkertainen mäkihypyn maailmancupin voittaja on ollut baarikierroksella jo pari päivää.