Zeppeliini maistaa: Runebergintorttu, laskiaispulla, tippaleipä ja piispanmunkki

Runebergintorttu.

Alkuvuosi on mussuttajien sesonki-aikaa. Helmikuulta toukokuulle napostellaan runebergintorttuja, laskiaispullia, tippaleipiä ja piispanmunkkeja. Sininen Zeppeliini arvioi sesonkibaakkelsit.
.......

Runebergintorttu on saanut nimensä kirjailija ja kulttuurivaikuttaja Fredrika Runebergin mukaan, vaikkei hän todennäköisesti reseptin keksijä ollutkaan. Fredrika Runeberg (1807-1879) oli ensimmäinen suomalainen kirjailija, joka kriittisesti pohti naisen asemaa kodissa ja yhteiskunnassa. Muuan muassa romaaneissaan Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä ja Sigrid Liljeholm Runeberg luotaa naisen perinteiseen rooliin sidottuja naisia etsimässä älyllisiä ja emotionaalisia toimintamalleja.

Runebergintortun syvä ja raskaanpuoleinen maku syntyy arrakkipunssilla tai rommilla. Leivonnaisen kruununa on tupsaus vadelmahilloa. Makua saadaan myös mantelista.

Runebergintortun herraskaisen arvokkaasta ja rauhallisesta ulkonäöstä heruu täydet viisi tähteä. Runebergintortussa on porvariston hillittyä charmia. Näin pitääkin olla, sillä leivonnainen jos jokin on poroporvarillinen elintarvike: kauppiassäädyn, papiston ja oppineiston oma pikku herkkupala. Rahvas nakertakoon naurista.

Pientä negatiivista kritiikkiä on pakko antaa suutuntumasta. Runebergintortun suutuntuma on yhtä aikaa kostea ja kuivahko, siis outo.

Käytettävyys on kohdillaan, sillä lusikan avulla on helppoa louhia itselleen pikku suupaloja. Toisaalta se paljastaa armottomasti, mikäli runebergintorttu on kuivunut tai väärin tehty. Silloin torttu menee helposti nurin tai murenee.

Maku: ****
Ulkonäkö: *****
Suutuntuma: ***
Käytettävyys: ***
.........

Laskiaispulla.

"Laskiainen lapset tappaa, pääsiäinen päähän nappaa, helluntai hengen ottaa, juhannus juhlan tuopi." Nälkävuosien sananlaskusta pääsemme sopivasti laskiaispullaan, joka on täysin turha leivonnainen. Höttöä päältä, silkkoa sisältä.

Pulla on kuivaa ja teollisen oloista, kermavaahto ei maistu miltään. Hillo on todennäköisesti tehty aspartaamista, liivatteesta ja väriliiduista. Manteliversio on pelkästään pahanmakuinen.

Ulkonäöltään laskiaispulla on kuin kolmevuotiaan likinäköisen simpanssin yritys tehdä esteettinen leivonnainen. Mikä tämä oikein on, makea hampurilainen? Surkeinta on, että laskiaispulla selvästi tavoittelee komeaa ulkonäköä, mutta epäonnistuu siinä surkeasti.

Käytettävyydessäkin on vakavia ongelmia. Vaahto pullahtaa sivuilta ulos, jos syöjän sormiote laskiaispullasta on liian voimakas. Pullahiiren on vaikea saada suuhun täydellistä palaa, jossa olisi niin pullaa, vaahtoa kuin täytettä.

Maku: **
Ulkonäkö: *
Suutuntuma: **
Käytettävyys: *
........

Tippaleipä on röpöinen, kevytrakenteinen, tomusokerilla päältä pölytetty säätyläisherkku. Tippaleipä kuului jo keskiajalla pohjolan juhlapöytään. Aina 1700-luvun loppuun asti tippaleipiä tuli tapaohjeen mukaan tarjota nimenomaan ”hienoille vieraille”. Tippaleipiä syötiin niin huvielämässä kuin hautajaisissa.

Tippaleipä.

Rahvaan leivonnainen tippaleivästä tuli 1900-luvun alussa, kun vasta perustettu Elannon leipomo alkoi myydä niitä. Samoihin aikoihin tippaleipä muuttui vapun sesonkituotteeksi.

Ulkonäöltään tippaleipä muistuttaa säilöttyjä ihmisenaivoja. Puhekielessä termillä tippaleipäaivot viitataan naissukupuoleen, jolla on eräiden tutkimusten valossa miessukupuolta parempi kyky keskittyä pintapuolisesti useampaan tehtävään yhtä aikaa. Miesten aivoja on kutsuttu putkiaivoiksi, millä viitataan miehen kykyyn syventyä yhteen ja vain yhteen asiaan kerrallaan, esimerkiksi mammutin keihästämiseen tai purjelaivojen pienoismallien näpertelyyn. 

Käytettävyydeltään tippaleipä on kelvollinen. Sitä on helppo nakertaa, mutta muruset leviävät joka paikkaan, mistä on pakko antaa miinuksia. Silvotut, terävät tippaleivän kulmat saattavat osua ikävästi ikeniin.

Maku: ***
Ulkonäkö:**
Suutuntuma: **
Käytettävyys: **
........

Piispanmunkki on Baijerin seudulta tullut, sittemmin turkulaistunut leivonnainen. Perinteisesti piispanmunkilla tulisi olla valkoinen "lakki" eli sokerikuorrutus, mutta nykyisin suositumpi versio taitaa olla dandympi pinkkilakkiversio. Piispanmunkin sisällä on tietysti vadelmahilloa.

Piispanmunkin historia yltää 700-luvulla ja tuolloin eläneen baijerilaisen abbedissan Valburgin nimipäivän, vapun viettoon liittyvistä riehoista. Suomessa piispanmunkkeja alettiin valmistaa 1860-luvulla. Perimätiedon mukaan ilmeisesti joku turkulainen leipurimestari on halunnut antaa vierasperäiselle herkulle kotoisemman ja juhlavamman nimen.


Piispanmunkki.

Nimi on osuva, sillä ulkonäöltään piispanmunkki tuo mieleen kirkonmiehen pään pikku hattuineen. Ja onhan Turku luterilaisen kirkon pääkallopaikka Suomessa. Maamme kansallispyhätön Turun tuomiokirkon lisäksi Turussa on arkkipiispanistuin.

Piispanmunkki on klassikko, joka maistuu parhaimmalta aivan tuoreena, maistuvan kosteana ja pursuavan hilloisena. Lakki tuo mainiota rapeutta ja näin kontrastia suutuntumaan. Nättikin hän on, varsinkin kiiltävä pinkki malli.

Vain käytettävyydessä on ongelmia. Piispanmunkin lakki murenee paidalle, ja hillo purskahtaa yllättävästi kravatille. Isoimmat hillomöykyt mätkähtävät housuille.

Maku: ****
Ulkonäkö: ****
Suutuntuma: ****
Käytettävyys: **