Neil Young hyvin läheltä

Jonathan Demmen koruton ohjaustyö antaa musiikin tehdä tehtävänsä. 

Mies ajaa Kanadassa autoa. Mies soittaa Kanadassa sähkökitaraa. Muuta ei puolentoista tunnin dokumenttiin tarvita, jos tuo mies on Neil Young. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalien rokkiukkotärppi on Jonathan Demmen puolitoistatuntinen Neil Young -dokumentti Neil Young Journeys. Miten yksinkertaisista aineksista saakaan koskettavaa taidetta.

Elokuvan alkupuolella autohullu Young kruusailee vuoden 1956 Ford Victoria Crownillaan Ontariossa ja kertoilee samalla vanhasta koulustaan ja suosikki kalapaikastaan. Veljensä kanssa Young vierailee vanhempiensa entisellä tontilla, jonka takapihalla hänellä oli tapana telttailla. Maaseutukierroksen päätteeksi saavutaan Torontoon keikkapaikalle, jota Young ei muista, mutta "tunnistaa hajusta".

Suurin osa elokuvasta dokumentoi Neil Youngin soolokeikkaa Toronton Massey Hallista. Young soittaa mies & särökitara -periaatteella tuoreen Le Noise -levynsä materiaalia, sekä muutaman klassikon kuten Hey Hey, My My ja After the Goldrush. Vaikea uskoa, että 65-vuotias äijänkäpy pystyy edelleen sekä tuottamaan näin kovatasoista materiaalia että esittämään sitä sydämeenkäyvällä intensiteetillä. Neil Young on niitä artisteja, jotka kaatuvat saappaat jalassa.

Demmen koruton ohjaustyö antaa musiikin tehdä tehtävänsä. Kun kameran edessä on Youngin kaltainen legenda, ei tarvita kikkailua. Demmen työ on vähäeleistä ja tyylikästä. Elokuvasalissa tuntuu, kuin Young seisoisi salin edessä valtava hahmona. Kamera zoomaa hitaasti lähemmäs paikallaan pysyvää Youngia. Kamera kuvaa aivan läheltä, mikrofonin varresta Youngin ryppyisiä kasvoja ja irvistävää lauluilmettä. Kamera kuvaa, kun Young sylkee linssiin. Takahuoneessa syödään sitruunaa ja juodaan yksi pieni olut. Koskettavimmassa kohdassa Young laulaa vaikeasti vammaisesta Ben-pojastaan ja kiittää Pegi-vaimoaan, uudestaan ja uudestaan.

Elokuva on kolmas Jonathan Demmen Young-sarjassa. Demme on jälleen paikalla dokumentoimassa artistin tämänhetkistä tilaa, sillä taiteilija ei voi koskaan olla missään muualla kuin nykyisyydessä, tässä hetkessä. Niinpä dokumentin tallenteen arvo tulee vuosien saatossa kasvamaan. "Walk with me", Young vetoaa illan viimeisessä laulussa. Näin teen.