1. joulukuuta 2014

Viininharrastajat valmistautuvat kansainväliseen viinikriisiin

Maailman viinitilanne vetää vakavaksi meistä iloisimmatkin.
Viinistä on pian pula. Viinin kysyntä ylitti jo viime vuonna tarjonnan, ja samaan aikaan viinintuotanto on alimmillaan sitten 1960-luvun johtuen Ranskan ja Argentiinan huonoista ilmoista.

Edessämme saattaa olla maailmanlaajuinen viinikriisi.

Viimeksi maailmaa koetteli vaikea viinikriisi vuonna 1968, kun ylioppilaskuntien pakkojäsenet kapinoivat vanhempiensa sukupolvea vastaan kasvattamalla kainalokarvoistaan parran.

Tämä niin sanottu partaradikalismi aiheutti algerialaisen viinin kulutukseen piikin, johon markkinoilla ei pystytty vastaamaan. Viinihuollossa ilmenneet vakavat katkokset aiheuttivat muun muassa äärivasemmistoryhmien aseellisen rillumarein ja näyttelijä Marlon Brandon äkillisen lihomisen.

Tällä kertaa kansainväliset viinivallanpitäjät eivät aio jäädä odottamaan pahinta. Chilen aloitteesta viininvalmistajat, jälleenmyyjät ja entiset opiskelijapoliitikot järjestävät loppuvuodesta kansainvälisen Global wine paradigm 2015 -kokouksen. Se on tyypillinen kansainvälinen vakavan asian ympärille koottu konferenssi eli tärkeitä ihmisiä lentää veronmaksajien rahoilla mahdollisimman kauas, syö hyvin ja laittaa alipalkatut avustajansa kirjoittamaan hölynpölyisen julkilausuman viimeisenä yönä.

Suomesta konferenssiin osallistuu herra Huttunen. Hänellä on konferenssiin viemisenään suomalaisten viininharrastajien terveiset maailman viinipäättäjille. "Omaa suoritusta lähden tekemään, katsotaan mihin se riittää", herra Huttunen sanoo Helsinki-Vantaan lentokentän Oak Barrelissa.
................

Kansainväliset huippu huippuviinintutkijat Ernest ja Julio Kallo varoittavat, että kansainvälisen viinikriisin aallot rantautuvat jopa kaukaiseen Suomeen.

"Kukaan meistä ei ole saari. Älä kysy kenelle kellot lyövät – ne lyövät sinulle", Ernest sanoo samalla kun Julio laittaa levylautaselle eteläamerikkalaista hissimusiikkia, jota soitettiin Mocambossa silloin kun se vielä oli erinomainen yökerho.

"Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin, yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot. Askelen kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen, mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi", Julio arvioi.

Ehkä tämä viinintutkijoiden haastattelu olisi pitänyt tehdä ennen kuin avasimme toisen viinitonkan?
.................

Pahimmin viinikriisi koettelisi viininharrastajia. Viininharrastajat ovat ihmisiä, jotka ovat liian kömpelöitä urheilemaan, liian laiskoja lukeakseen maailmankirjallisuutta ja liian pikkuporvarillisia juodakseen humaltuakseen. Englannissa yläluokka käyttää heistä temiä "crashing bores" eli vapaasti suomennettuna "törmäilevät buurit".

Ernest ja Julio Kallo eivät halua arvioida, mitä viininharrastajille tapahtuisi, jos viini todella yhtäkkiä loppuisi. He pelkäävät, että pahimmillaan jääkaappeihin pilaantuisi yli 2 miljoonaa voimakkaalta haisevaa juustopalleroista ja mustavalkoisten eurooppalaisten elokuvien katsojamäärät romahtaisivat.

"Kyllähän täysin valkoisilla asuinalueilla vallitsisi muutaman päivän kuluessa käytännössä täysi anarkia. Nurmikot jäisivät leikkaamatta ja työttömien moittiminen pikku pöhnässä vähenisi tuntuvasti."

Onneksi uhkaavaan viinikriisin on jo Suomessa alettu varautua kaikessa hiljaisuudessa. Viranomaiset täyttävät entisiä viljasiiloja halvalla valkkarilla, ja Alkon viinikuvastoista revitään salaa sivuja pois.

Herra Huttunen pitää tärkeänä, että Suomi olisi mahdollisimman omavarainen viinituotannossaan. Viimeksi näin oli vuosina 1992–1994, jolloin lähes puolet Suomen kotitalouksista valmisti kotiviiniä. Pahimmalta näistä maistui aprikoosiviini.

"Silloisen tyttöystäväni isä valmisti sitä vintillään suuria määriä. Hän oli nuoruudessaan kokenut viinikriisin ja opetti minulle, että suomalaisen miehen pitää osata kravattisolmun ja kotiviinin tekeminen, sillä molempia taitoja tarvitaan viimeistään kahta vuorokautta ennen omia häitä", herra Huttunen sanoo.

Lisäksi on suunnitteilla kotiviinin tekemistä promoava kampanja, jonka kasvoiksi on lupautunut Anna Hanski. "Upea tulkitsija", herra Huttunen tiivistää.

1 kommentti:

  1. Hei, tulin vain kertomaan että tänään oli mukava päivä. Ruoaksi oli lempiherkkuani kukkakaaligratiiniani ja uimahallin saunassa oli miellyttävät löylyt. Kiva päivä on kivempi kuin tylsä päivä.

    VastaaPoista